Lätkää, olutta ja sirkushuveja

Tänään se alkaa taas, joka keväinen kultamitalin odotus. Sairaalloinen odotus on toistaiseksi palkittu kerran sen reilun 30- vuoden aikana mitä olen lätkää seurannut. Ei siinä mitään, se oli ikimuistoinen kevät se.

Täytyy nyt kyllä näin penkkiurheilijan tuntemuksin ja tietämyksin tunnustaa, että tänä keväänä odotukset eivät ihan kattolaudoitusta hipoa. Sen verran väritön ja mauton setti Sveitsiin lähti. Toisin sanoen jos mitali tulee olen erittäin iloinen.

Kaikesta huolimatta aion katsoa kaikki ottelut, kävi miten kävi niin Leijonia ei jätetä. Ja onhan se aina hyvä tekosyy koti juopotteluun kun on MM- kisat. Mikäs sen mukavampaa kuin murjottaa tappion jälkeen pikku nousuhumalassa. Toisaalta voiton jälkeen pikku kekkulissa isänmaallisuus ja yhdessä voittamisen tunne on lähes sietämätön. Kyllä suomalainen tunteikas urheilua seuraava mies on näppärä :)

Odotan myös oikein innolla armoitettujen Videotuomareiden nettivideopätkiä paikan päältä. Pitäähän työkavereiden tekemisestä edes yrittää innostua ja mikäs sen hauskempaa kun seurata taas huuli pyöreänä videolataustilastoja töissä.
Kyllä, elämme taas jänniä aikoja.

Pakko tähän loppuun mainita että reilu kuukausi sitten ostin omppupuhelimen ja tämä on ollut yksi parhaista ostoksista mitä olen aikoihin tehnyt, puhelin jota olen iänkaiken odottanut :)

Lähetä linkki:
  • Print
  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Google Bookmarks
Tagged as:

Leave a Response

You must be logged in to post a comment.