Aikakone on sittenkin olemassa

Tai ainakin tuolta tuntui kun eilen istuin jännityksestä soikeana Indiana Jones -leffan alkua odottaessa. Voimakas välähdys kävi mielessä, että tämä on tapahtunut ennenkin. Nuorempana, paljonkin nuorempana 80-luvulla kävin elokuvissa katsomassa Indiana Jones elokuvat. Samoihin aikoihin Neuvostoliitto eli Punakone jyräsi jääkiekossa. Vielä kun Ruotsille saadaan Euroviisu voitto niin se on siinä. Aikakone! Matka takaisin kenties jopa kultaiselle 80-luvulle :)

Anyway, Indiana Jonesin uusin oli erittäin viihdyttävä pätkä ja suosittelen sitä kaikille Indy -diggareille. Pienellä varauksella siihen kannattaa suhtautua niiden jotka eivät ole eläneet Indyn kulta-aikoina 80-luvulla.

Ja tämän viikon musatärppi: Tuomari Nurmion englanninkielinen garageblueslevy.

About the Author

Kaitsu

Syntynyt Raahessa 70-luvulla. Muuttanu Helsinkiin 90-luvulla. Asun Espoossa nyt 2000 -luvulla. Töissä graafikkona/webgraafikkona ihan mikä nyt kenenkin suuhun on sopiva.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.